torstai 23. helmikuuta 2017

Vattajan maisemia ja vähän Ohtakaristakin kuvia . 18.02.17

Joka kerta Niemelän kautta ajaessa tulee hyvä mieli tämän heinäkattoisen ladon kohdalla.


Matka jatkui Ohtakaria kohden.

Ohtakarissa oli sulaa ja jäitä.

Ja vesi tosi matalalla.





Ohtakarista päästiin Vattajalle.





Tauon paikka.

Meren äärellä Ilonakin yritti näytellä hyljettä.


Ihan mukavissa maisemissa makkarakin paistui.














Kummankohan pukukopin valitsisi?

Tornista kävin ihastelemassa laajemmalti maisemia.

Seuraavana mentiin laavun kautta rannalle.


Hienoja pilviä. Tässä vaiheessa heräsi into upeasta auringon laskusta.

Maastopyöräilijänkin on mukava retkeillä täällä.

Veden laskiessa jäät murtuvat.






Aurinko alkoi painua merelle. Huonona tuurina tällä reissulla oli ainoastaan se, ettei tullutkaan kunnon auringon laskua pilvien peittäessä vähän ennen loppulaskua auringon.







Viimeinen vilaus auringosta.

No yksi osumakin nähtiin Vattajan sotatantereella.