keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Aamulla herättiin sorsastamaan Rahjassa, osa 2

Aamulla mentiin Mustaan salmeen , vain muutama lintu näkyi ja nekin kaukana. Kaverini jäi poikansa kanssa passiin ja itse lähdin vilkaisemaan aamun valkenemisen. Ilma oli todella lämmin , tyyni ja ihme kyllä vuodenaikaan nähden itikoita oli haitaksi asti.

Pikkasen myöhästyttiin, mutta vielä oli vähän väriä jäljellä.

Palatessamme takaisin salmeen, ihmettelimme taasen näitä uskomattomia mehtiä.


Ei voi kyllä sanoa helppokulkuisiksi näitä tienoita.

Takaisin salmessa.


Sieltäpä kaveruksenikin palaavat.

Päätimme lähteä Ternusaarille ,aurinkokin näyttäytyi.


Matkalla saaren päähän huomasimme rannassa sorsia.

Kaverini päätti kokeilla intiaanitaitojaan.

Malttamatonta oottamista.

Onnistui.


Tyynen aamun ihailua.

Perillä.




Takaisin tullessakin oli Ilonalla töitä.




Vähän mekin autoimme nuorimmaisen "aarremetsässä" tekemien löytöjen hakemisessa ja kantamisessakin. Kyllä monenlaista ihmisten törkyä rannoilta löytyykin...

Sorsarintamalla oli heikkoa, joten päätimme lähteä Koivukariin kahvin keittoon ja ongelle.


Ilonan kanssa kävimme katsomassa samalla saaren välilampareet, tyhjää oli sielläkin.







Takaisin kohti Koivukaria.







Rantaan lähdimme täysin tyynessä kelissä.




Venekarissa pysähdyimme vielä tyrnien poimintaan ja loppueväitten syöntiin.

Joskus olen miettinyt, mitä varten tuo köysi on...nyt tiedän...


Shaking...

Mentiin Rahjaan sorsanpyyntiin, ongelle ja tyrnejä poimimaan. Osa 1 Auringonlasku.

Lähettiin iltasella sorsanpyyntiin, tai oikeastaan emme tänään aikoneet muuta kuin onkia ja aamulla heräisimme linnunpyyntiin. Mukana oli myös kaverini esikouluikäinen poika , jolle oli tällainen yöreissu varmaankin elämys. Pilvet oli ennen auringonlaskua hienot ja ne enteilivät upeeaa taivasta. Harmi vaan , että Venekari ei ole paras mahdollinen paikka seurata laskua.



Myös tyrnin poiminta urakka saatiin alulle.








Seuraavana lähdettiin makkaran paistoon ja nukkumaa. Huomenna saattaa tulla melkonen päivä. Onnneksi ilma on tosi lämmin ajankohtaan nähden ja tuulesta ei ole tietoakaan. Ihmeellinen syyskeli. Seuraavaan päivitykseen tuleekin itse tarina lähinnä kuvien muodossa.